#välityö

Vaikka tarvittaessa osaan olla aika sinnikäs - luonteenpiirre, joka ei aina tee kanssaihmisiäni onnelliseksi - aloin hieman uuvahtaa kahden carcharodon megalodon -luokan projektin alle.

Schnee ja Kappa, molemmista tulee jotain ihanaa, mutta eivätkö ne koskaan lopu? (Miksi minusta tuplahelmineule on niin hidasta neuloa? Sen ymmärrän, miksi kaksi metriä putkea pitsilangasta on hidasta.)

Piti siis tehdä välityö. Ja nimenomaan pipo, koska yhtäkkiä en omistanut yhtäkään pipoa, jota olisin halunnut käyttää. (Siis siitä huolimatta, että yhteen niistä tein neonkeltaisen tupsunkin - se taisi olla juuri se pipo, johon tupsu ei istu.)

Onneksi joulupukki oli huomaavaisesti käynyt joulun alla Lankakauppa Kerässä ja tuonut pipolankaa: Eden Cottagen Bowland DK -vyyhti odotti rakkautta. Pistin puikoille.

Selfiet on niin mun juttu.

Ohjeen valitsin sillä perusteella, että näytti kivalta japanilaisen miesmallin päässä. Mitä siitä, etten ole japanilainen, mies tai malli. Takuulla näyttäisi kivalta minunkin päässäni.

Oikeasti: olen ihan supertyytis. Tykkään piposta, tykkään väristä (vaikka kanssanisäkäs irvaili, että onpa aika hempeä - en ymmärrä, minähän olen niin herkkä ja hempeä), tykkään mallista ja tykkään laittaa tämän päähän.

Joo, niin huijasinkin.

Ja siitä tykkään ihan erityisesti, että sain jotain valmiiksi asti. Kuvitelkaa, innostuin niin, että päättelinkin tekeleen oitis!

-Liina

P. S. Huomaatte ehk, että täällä on tehty kaikenlaisia ulkoasullisia muutoksia. Ne ovat olleet niin piristävää puuhaa, että tekisi mieli siirtää koko roska Wordpressiin, jossa käsittääkseni voi tehdä itse vaikka mitä, mutta nyt mennään tällä lookilla kunnes löydämme jotain, mistä molemmat pidämme (ja jota ei ole valmiiksi rikottu, jotta joudumme ostamaan korjausduunia. Etsytempuloissa on huonojakin puolia.)

15 kommenttia:

  1. Toihan näyttää hyvältä! Sekä väri, malli, selfie että uusi ulkoasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin ihan tyytyväinen kaikkeen paitsi ehkä omaan naamatauluuni, mutta se taitaa olla universaali fiilis :D

      Poista
  2. Välityöt ovat ehdottoman tarpeellisia. Ja terapeuttisia. Siis hyviä. Toi sun piposi on muuten ihanan sävyinen, mutta ei kai Eden Cottage voi muuta olla. Tuo on semmoinen, että se lämmittää pehmoisesti jo pelkästään, kun sen näkee. (Ja juu, hempeäkin se on :D ) Kiva ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Eden Cottagen langat ovat käsittääkseni ihanuutta värikartan alusta ihan loppuun asti. Vähän hempeyttä kyllä minusta tarvitaan päivään ja kevääseen ja blogiin :) Kiitos!

      Enkä kyllä osaa tarpeeksi tähdentää, miten ihanaa oli tehdä välityö. Oi joi.

      Poista
  3. Tuplahelmineuleessa on epärytmi: joka kerros erilainen, oikeas s oikeaan vrt. oikea s nurjaan. Helmineuleessa kerroksia tarvitaan vähän enemmän, korkeutta tulee vähän hitaammin. Ootko muuten huomannut, rohdinpellavia edullisesti, Vuorelman verkkokauppa on auki tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten ihan totta. Helmineuleesta en itse asiassa pidä sitäkään vähää kuin tuplahelmineuleesta - tai ehkä tässä on jury is still out -tilanne: helmineuleessa silmukka, jota neulotaan, on AINA väärin päin. Tuplahelmineuleessa sentään joka toisella kerroksella silmukat ovat oikein päin, mutta tarkkuutta vaaditaan eri tavalla.

      En ollut huomannut, Suomen kansantalous kiittää kun lähden tästä lankashoppaamaan :D Kiitos!

      Poista
  4. Heeeei, täällähän näyttää hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilahduttaa kuulla! Tätä on vähän rassattu, eikä olla partner-in-knittingin kanssa vieläkään ihan tyytyväisiä, mutta jospa tämä tästä vielä kuntoon saataisiin :)

      Poista
  5. Täällähän ovat keväiset muutoksen tuulet puhaltaneet! Ensin luulin olevani väärällä sivustolla tyystin. Mutta kivalta näyttää!

    Hauska hempeä pipo, lanka on itselleni täysin tuntematon, mutta laitanpa nimen muistiin. Eilisen lankavaraston siivoamisen tulos kuitenkin on, että juuri nyt ei tarvita mitään lisää: kaikkea ihanaa on jo! Tosin saatoin siivotessani hukata yhden kalleimmista ja kauneimmista vyyhdeistäni (erään pitkään hautomani Malabrigon), mikä vei projektin miellekkyydestä aika monta pojoa.

    Mutta varsinaisesti tulin tänne kommentoimaan, että odotan kovasti kokemuksia Kapasta! Löysin nimittäin aika hyvän sävyisiä sukkalankakeriä, josta voisi jotain vastaavaa kuvitella neulovansa, mutta epäilen onko ylisuuresta kaulurista oikeasti käyttövaatteeksi. Siispä haluan kuulla, miten siinä käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Änkeän tänne hehkuttamaan Kappaa vaikkei omani ole vielä yhtään niin valmis kuin Liinan. Mutta siis, vaikka mulla on vielä yksi väri kokonaan neulomatta käytän sitä jo. En vielä ihan niin laajasti kuin valmista aion käyttää, mutta neuloessa (sitä) se lämmittää mukavasti :D.

      Poista
    2. Riimi, kiitos! Mutta hitto vie, älä nyt liikaa totu, ei sitä tiedä mitä me vielä Sennin kanssa keksitään :)

      Eden Cottage on itsellenikin vähän tuntematon suuruus, mutta nyt kyllä ymmärrän sen, miksi sitä on Kerään otettu myyntiin. Ihanaa on se. Vähän kyllä huolestuttaa tuollainen lankavaraston inventaario -homma, kuulostaa epäterveeltä kaikin puolin.

      Todella paljon huolettaa Malabrigon kohtalo. Nyt etsit sen nainen, olen ollut nukkumatta jo kokonaisen yön tämän takia!

      Kappa tulee olemaan ihan mahtava. Aion päättäväisesti käyttää sitä myös perinteisen kaulahuivin muodossa, enkä vain ylisuurena kaulurina - väitän, että monikäyttöisyys on vain plussaa ja bonusta.

      Se, että Senni neuloo ja käyttää samaa vaatetta kertoo minusta kaiken tarpeellisen sen erinomaisuudesta :D

      Poista
    3. En löydä sitä kerää! Mutta ajattelin neuloa sen esiin, minkä tuloksena syntyi ihan yli-ihana jämälankahattu. Sitten tajusin idean mielettömyyden. Nyt mietin, että jos vain luon silmukat ko. langalla projektiin (minulla on siis sitä yhteensä kolme vyyhtiä, vain yksi on hukassa), johon tarvitaan kaikki kolme vyyhtiä, ehkä kadonneen kerän sisaret jotenkin telepaattisesti viestittävät sille, että sitä tarvitaan, ja se ilmaantuu paikalle.

      Kappa alkaa kuulostaa hyvältä! Ehkä alan mallailla sellaista itsellenikin!

      Poista
    4. Joo joo, Kappa tulille. Se on mielenterveysprojekti, kun sitä vaan kilkutetaan eteenpäin. Pitkäjännitteisesti.

      Kyllä se lanka jostain ilmaantuu. Pakkohan se on. Ei kai teillä kukaan syö lankaa? Eihän? Hyvänen aika!

      Poista
  6. Kiitos positiivisista ulkoasu-kommenteista myös mun puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Pitääkö tähän vastata? Meidän pitäisi pitää ulkoasuworkshop ja käydä läpi kaikki Etsyn 223868 templatea :D)

      Poista